Tunnisteet

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Johtaminen ja organisointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Johtaminen ja organisointi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. kesäkuuta 2011

9. Muutos

1. Liikkeenjohto-ja organisaatiotutkimusessa muutosta on vanhastaan tarkasteltu yksilökeskeisestä näkökulmasta.
2. Eronteko
vähittäisestä muutoksesta ( jatkuvaan muutokseen ajan myötä)
radikaalien muutoksesta ( saavuttamaan uusi tila)


Suhteessa rakentuva muutos

3. Muutos institutioaalisena käytäntönä

> Muutostilanteen vieminen organisaatiossa on yleensä vaikeaa.
> esiintyy usein vastarintaa ja ristiriitoja siitä mikä on uudistus ja se miten oli ennen.
> Vakiintunut > johto vastaa strategisen muutoksen suunnittelusta ja toteutuksesta ja eri toimintojen asiantuntijat markkinoinnista ja HRM:stä.
> Yksilön oppimisesta org. oppimiseen tiedot ja taidot tulisi jakaa.
>Kehittyvä työntutkimus >tyyön ja toiminnan kehittämisen menetelmä.
> MUUTOSLABORATORIO > sen sovellusmuoto, edellyttää henkilön osallistumista muutoksen toteuttamiseen. Tätä käytettiin kun ALKO siirtyi pullotyöstä asiakaslähtöiseksi palvelupaikaksi > syntyi tiimitöitä ja "jokainen vastaa vain omasta työstä jäi taakse."

4. Muutos dialogia 

> mahdolisuus vaikuttaa muutoksen sisältöön ja toimintatapaan. > eivät passiivisia muutoksen kohteita.
> Moniäänisyys > vaiennettujen äänien sanominen ääneen tärkeää > tähän kuuluu ristiriidat ja väittelyt.
> vaikeneminen > liittyy valtaan ja suojautumiskeinoksi. > keino puolustautua muutoksilta, jotka koetaan vihamieliseksi.
> ARVOSTAVA KYSELY > AI > muutos mahdollistuu kun kyetään luomaan toivekkaita mielikuvia. > innostavan todellisuuden luominen.
> Muutos on monesti epämiellyttävä >edellyttää siihen liittyvien tunteiden näkyväksi tekemistä ja niistä keskustelemista.



Johdettu muutos


LUE TÄMÄ VIIMEINEN OSA SIVUT 163-167

8. Johtajuus

1. Ihmisillä ennakkoluuloja johtajan työtä kohtaan.
2. Ihmisten välisissä organisaatioissa, vuorovaikutus voi sisältää erillaisia näkemyksiä. > jotka ristiriidassa keskenään.
3. Tärkeää on että epävarmuuden vallitessa saadaan ihmiset sitoutumaan org. toimintaan.
4. Työsuhteet väliaikasia ja ei varmuutta > vaatii paljon.
5. Johtajuus jaetaan kahteen

> yksilökeskeinen näkökulma > esimies-alaissuhde

> suhteissa rakentuva. > org. jäsenten välistä vuoropuhelua.




6. Henkilöstövoimavarojen johtaminen > HRM > suurissa yrityksissä ihmisiä. joiden työtehtäviin kuuluu tämä > muodostavat organisaantion HRM-toiminnan. HRM osa alueita ovat 7 kpl.

1. tarpeen analysointi
2. suunnittelu
3. rekry
4. työn arviointi
5. palkkaus ja kannustusjärjestelmät
6. henkilöstön kehittäminen
7. urasuunnittelu ja ohjaus

7. Strategia

 STRATEGIATYÖ GLOBAALISSA TALOUDESSA s. 124

1. 1950-l. tuli, liikkeenjohdon komsultit levittäneet.
2. sttrategiatyöllä kaksi puolta, toimintaympäristön ymmärtämistä ja oman toimiympäristön ymmärtämistä.
3. Tarkoittaa eri ihmisille eri asiaa. Usein liittyy päätöksen tekoon ja valintoihin sekä kilpailussa menestymiseen. 
4. Ero strategian ja sen toteuttamisen välillä on keskeinen.
5. Ajatellaan että se kuuluu johdon toimiin ja että se on analyyseja ja suunnitelmia.
6. Viime aikoina > strategia on olemassa vasta kun se totetuu ihmisten vuorovaikutuksessa.
7. Siirrytään yksilökeskeisestä suhdekeskeiseen.
8. Strategiaa ei voisi rajata ylimän johdon yksinoikeudeksi. > sen tekemiseen osallistuu lukemattomat eri tahot. > eri toimijoiden vuoropuhelu on keskeinen ! > jako toteuttamisen ja strategian välille on innovoinnin este.

LUE SIVUN 135 sivun organisaatioiden rakenteellisia ratkaisuja taulukko!


9. G. Hamel ja L. Välikangas = ketteryyden sijaan strategisesta joustavuudesta. > antaa todellinen vastuu työntekijöille myös strategisessa ajattelussa. > uudistuminen jatkuva itseohjaileva prosessi.

Porterin viiden kilpailuvoiman malli; 


6. Kaksi näkökulmaa

TAVOITTEENA PERUSTELTU NÄKEMYS s. 113

1. Tutkimustyössä on tärkeää että tutkija tiedostaa oman näkemyksensä ja pyrkii suhtauttamaan sitä toisenlaisiin näkemyksiin.
2. Eri näkemykset > toimintaa yrityksessä> Johtajien tulee osata perustella jonkin muutoksen peruste.
3. Oman perustelun on oltava aina sisäisesti mahdollisimman johdonmukainen ja uskottava.
4. Nämä kaksi näkemystä ( suhteissa rakentuva ja yksilökeskeinen ) eivät kommunikoi toistensa kanssa. > kuilu. 
5. Keskittään puhe ja muihin sosiaalisiin käytäntöihin (suht.) ja yksilökes. keskittään yksilöihin ja heidän muodostamiin ryhmiin.


6. Eri näkemysten erojen tiedostaminen tärkeää > voidaan argumentoida ja kritisoida.
7. Tutkijioden tulisi pystyä ilmaisemaan omat näkemyksensä niin, että olisivat ymmärrettäviä muillekin kuin tutkijoille.

5. Johtamisopit

 TUTKIMUKSELLISET PARADIGMAT s. 102

1. Miksi tutkijat lähestyvät samoja aiheita hyvin eri tavoin?
2. Perustuu eri tapohin hahmottaa maailma. > ontologia
3. Erilaisiin käsityksiin siitä, miten voidaan saada tietoa > epistemologia
4. Mitkä keinot tiedon hankkimiselle ovat ok > metodologia.

JOHTAMISOPIT s. 103

5. Opit ja työkalut > tutkimuksellisen  tiedon popularisoituja versioita. > koulutuksessa, konsultit, kirjoissa, vuorovaikutuksessa leviää.




6. Johtamisoppien aallot.
7. Liikkeenjohdollisen ajattelun ajassa elävä aaltomainen luonne.
8. Välillä vallassa käsitys ihmisestä laskelmoivana yksilönä > järkiperäisten tarpeiden tyydyttäjä.
> Johtajat: tehostaa, pilkkoa työ osiin ja järjestää palkitsemisjärjestelmiä.
9. Välillä käsitys korostaa ihmisen yhteisöllisyyttä ja omaa oivaltamiskykyä. > antaa vastuuta.
> johtajat: luoda mahdollisuuksia kannustaa luovuuteen

10. Vastuuta korostettava silloin kun taloudellinen kasvu vakiintunutta. Tehostus laskukausien aikana.
11. Ensin ihannoitiin USA:sta kulttuuria ja ne opit levisivät maailmalle II MS jälkeen. Sen jälkeen huomio Japaniin > pitkäjänteisyyden arvostus > vahva sitoutuminen > otettiin oppia.

12. Liittyi myös laatuun. > Laatujohtaminen > (TQM) > laatua korostavan kulttuurin rakentuminen < keskeinen haaste. + joustavat tuotantojärjestelmät.
13. tuotteiden tekninen laatu asiakkaalle yhtä tärkeä kuin asiakkaan kokema laatu.
15. Oppinen sedimentoituminen > päällikkäisyyksistä > voivat olla keskenään ristiriidassa tai ei.


16. Liikkenjohdolliset muodit.
17. E. Abrahamson > tuoreiden ja ajankohtaisten oppien omaksuminen auttaa >> johtajien kaikissa tilanteissa näyttäydyttävä järkiperäiseltä ja edistykselliseltä.
18. F. Taylorin tieteellinen liikkeenjohto 1. "liikkenjohodon muoti"
19. Muodit luodaan puhumalla, kiertävät kuin vaatemuodit.

 20 Muodin kolme perustetta Kieser.
 Muoti käsitetään luonnolliseksi osaksi markkinataloutta > kilpailuedun luominen.

1. VALMISTETEORIA; kukat muodissa, ensin ne ottaa varakkaat sitten koko kansa > sit täytyy varakkaiden jo muuttaa muotia että ero pysyisi. Sama kun konsultit kertovat tietoa valuu myöhemmin massalle. 

2. MARIONETTITEORIA:  fiktiivisiä eroja luodaan sinne missä todellisa eroja ei ole. > liikkeenjohdollisten oppien kuluttajista tulee marionetteja. muotien levittäijen kyky  suositella. > pyritään saamaan ne itsestäänselviksi.

3. KOLLEKTIIVINEN SOSIAALINEN VALINTA: Toimija, johtaja luo itselleen hetkellisen tasapainotilan olemalla muodikas> järjestystä epävarmaan todellisuuteen.

JOHTAMISEN TYÖKALUT s. 109

Konsulttyritys Bain & Company / D. Rigby keräsi liikkeenjohdon 10  tärkeintä työkalua:

1. Benchmarking. (verrataan omaa toimintaa muihin)
2. Strateginen suunnittelu. ( määritellään toiminnan päämäärä ja eritellään se tavoitteiksi)
3. Missiot ja visiot. (hahmottaa liiketoiminnan tavoitetila, arvot ja toiminnan päämäärät)
4. Asiakassuhteiden johtaminen. ( CRM, ymmärretään paremmin eri asiakasryhmiä & vastataan tarpeisiin.)
5. Ulkoistaminen. ( eivät ydintoimintaa)
6. Tasapainotettu tuloskortti. ( Balanced scorecard, suorituskykyä, mitataan keskeisiä tehtäviä. - asiakkaiden saamaa arvoa ja henkilöstön suoriutumista)
7. Asiakkuuksien segmentointi (jaetaan osiin ne markkinat, joilla se toimii. )
8. Liiketoimintaprosessien uudistaminen. (BPR. business process re-engineering - toiminta eritellään prosesseiksi > tehdään mahd. tehokkaiksi. )
9. Ydinosaamiset ( tekee tuotteesta ainutlaatuista ja tunnistaminen)
10. Fuusiot ja yritysostot ( keinoja parantaa strategiaa, asemaa markkinoilla, lisätäomistajille tuotettua arvoa.)

>> Käyttävät julkiset ja yksityiset, palvelevat eri tavotteita,
>>>> Apuvälineitä kasvun, asiakastyön ja innovointiin.
>>>>>>Yrityskulttuuri ja ympäristöasiat tärkeitä!
>>>>>>>>> UUSI GLOBAALI TALOUS lisännyt johtamiseen liittyvien työkalujen kysyntää.
>>>>>>>>>>> P. Juuti ja M. Luoma > työkalujen sekamelska > tarjolla paljon > eroja vaikea nähdä.
<<<<<<<<< Niiden vahvuuksien ja heikkouksien tunteminen tärkeää.
<<<<<<< Tulee olla innostumatta liikaa yksittäisestä. > soveltaa yrityksen kokonaisuuteen.
<<<<< Johdonmukaisuus on niiden käytössä tärkeää.
<< Suomessa eniten käytetään SWOT-analyysiä.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

4. Tutkimus, opit ja työkalut

t1. Oppiaineena ollut 1960-1970-luvuilta lähtien keskeinen osa liiketaloustieteitä.
2. Vaikutteita muista tieteenaloista.
3. Yliopistoilla tärkeä tehtävä >itsenäinen ja riipumaton toimija > tutkijat voivat työskennellä.
4. Puhutaan liiketoimintaosaamisesta > ainutlaatuista ja räätälöityö osaamista.
5. Tutkijat ja opettajat eivät ole yksittäisten yritysten neuvonantajia.
6. tutkijat ( tuottavat tietoa ilmiöistä)  vs. konsultit ( kehittämällä ja soveltamalla erilaisia analyysejä)
7. Ihmisten välisiä vuorovaikutussuhteita on vaikea pukea kaavoiksi> tutkijat tekevät yhteistyötä.
8. Joht & org. teemat eivät syntyneet sattumalta. > kysymys on myös ajasta ja paikasta. liittyy aikaansa ja paikkaansa mikä keskeistä.
9. Tutkimus on lähtöisin USAsta ja Briteistä > se heijastelee vielä keskeisesti muihinkin maihin ja niiden tutkimuksiin ja käsityksiin.

TUTKIMUKSELLISIA KESKUSTELUITA  s. 78

10. Puhutaan keskusteluista kun viitataan tutkimukselliseen kokonaisuuteen. seuraavat ovat ne keskeisimmät:

A) BYROKRATIA

- Miten organisaatiot toimivat ja miksi niin kuin toimivat?
- Miksi tiettyjä asemia muodostuu?

- Sosiologi MAX WEBER liikkeenjohdon ja organisaatiotutkimuksen kehittymisessä keskeinen hahmo
- "Byrokraattinen organisaatio" > länsimaisen protestanttisen uskon ja kapitalismin taloudellisia saavutuksia korostavan krhityksen ilmentymä.
- byrokratian muodostumisessa olennaista auktroriteetin suominen > rationalis-laillinen.
- perustuu byrokratian sääntöjen järjestelmään. > sen pohjana auktoriteetin perustuvat asemat tulee määritetyksi.

- Rationalisuus on byrokration ominaispiirre ja on instrumenttaalista > päämäärän saavuttamiseen tähtäävää.
- Tämän pohjalta byrokratiassa muodostuu eri asemiin ja tehtäviin perustuva työnjako.
- Ja päätöksenteon hierarkia > toiminta ennustettavaksi
. weberin rautahäkki >tiettyyn rationalisuuteen nojautuva kehitys
- saanut negatiivisen ilmeen. Vaikka on oma eettinen pohjansa ja perustuu kestävään toimintaan.

- Sen pimeä puoli >ihanne >ihmiset etenisivät ansioidensa ja kokemustensa avulla.
- Kanter ja homososiaalisuus > valitaan ihmisia joiden kanssa tullaan toimeen.
- valkoisen miehen valtaa selittävä!
- Riski on siinä että toiminnasta tulee itsessään tärkeämpää kuin päämäärästä sinänsä. 
- Natsi-saksa esimerkki järkystä tehokkaasta byrokratiasta.

- Byrokratian toiminnan tarkoituksenmukaisuus ja tarkoituksettomuus sekä virallinen ja epävirallinen. ( voidaan tehdä asioita, joita alunperin ei oltu ajateltu tapahtuvan ja ajetaan yhteenliittymän etua, jossa oma ja yrityksen etu ovat vastakkain)

 - UUSINSTITUTIONAALINEN  ORGANISAATIOTEORIA = miksi organisaatiot samankaltaistuvat aikaan myöten? pakottavat voimat + normatiiviset voimat + matkiminen > ympäristö asettaa niille paineita.

 - Burns ja stalker erottivat mekanistisen ( hierarkinen ja ennustettava) ja orgaaniset organisaatiot toisistaan. > vakaissa oloissa meka >toimii, muuttuvat ympäristöt vaativat orgaanisten joustavaa muuntautumiskykyä organisaatiossa.
 -Kontingenssiteoria >org. muoto, rakenne ja koko > org. liittyvien eri tekijöiden vaikutus.
 > liian yleistävä
 - Byrokratioa saattaa estää yhteistyön muotoja
 -mcdonaldisoituminen s. 83

B) TAYLORISMI

- Miten organisaation toiminta voidaan virittää mahdollisimman tehokkaaksi?

- Organisaatioiden ymmärtäminenn taustalla, F. W. Taylor
- Taylorismi = työmenetelmien tehostamiseen tähtääviin johtamisen oppeihin ja työkaluihin.
 - > Tieteellinen liikkeenjohto

> organisaatiossa käytetään aikaa hukkaan. > kun ei oteta uusia menetelmiä käyttöön.  
- työntekijöiden tulisi saada mös rahallista etua > uusista menetelmistä. > paras kannustin
- Johtaminen tieteellisen taidon avulla tärkeässä roolissa.
 - tehokkaat menetelmät, soveltaminen ja mittaaminen!!
 NELJÄ PERIAATETTA > s. 84 OPETTELE

 - Tieteellisyys kovassa roolissa.
 - <fordismi >henry ford!  >> mahdollisti massatoutannon ja vähensi aikaa ja lisäsi tehokkuutta.
- Taylorismin pimeä puoli >> K. Marx > kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä sortaa  työntekijöitä ja ohjaa lisäarvon omistajille.
- tehokkuuden optimipyrkimykset > riskin siitä > työoloista epäinhimilliset, merkityksetöntä työstä.
- Yirtysjohtajat oikeuttavat toimiaan korostamalla rationalisointi-ja tehokkuus vaikutuksia.
>>>jatkuva kustannustehokkuus ja  ennustettavuus sekä tasainen laatu.

Tämä ajatusmalli elää teknologisoituneessa globaalissa taloudessa. > Liiketoimintaprosessien uudistamisen oppi (BPR) > puretaan toiminnot osiin ja katsotaan tehokkuutta. > rajuja toimia irtisanomisia yms. "puhtaalta pöydältä aloittaminen".

C) IHMISSUHTEET


- Miten ihmisten erilaiset tarpeet ja ihmissuhteet vaikuttavat organisaatioiden toimintaan?

- M. P. Follet uran uurtaja.
- Työsuorituksen perusta on työyhteisöt ja niiden vuorovaikutussuhteet.
- Kiinnostunut ristiriitojen ratkaisuista.
- Ristiriidat organisaation toiminnan rakentavia voimia, mahdollisuuksina.

- Johtajien tehtävä saada työntekijät näkemään asiat monelta puolelta.
- Ihmissuhteiden koulukunta > Mayonin ryhmä > ihmisten suoritukseen vaikuttavat sosiaaliset tarpeet < vs. taylorismi. > Hawthorne tehdas > muutettiin työoloja ja tutkittiin > kaunisteltu historiassa.
 - Psygologian vaikutusvahvaa johtamisen tutkimuksessa.

- A. Maslow - tarvehierarkia > selittää motivaationsa lähteitä.
- Ensin tyydytetään alemmantason tarpeita >ennen kun siirrytään ylemmälle tasolle.
- fysiologiset > turvallisuuden tarve > yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarve > arvostuksen tarve > itsensä toteuttamisen tarve.

- kyseenalaistettu > vallanpitäjät voivat hyödyntää tätä omien tarpeiden tyydyyttämiseksi >inhimillisyyden hyödyntäminen > korostunut palvelun lisäännyttyä.
- Sensemaking, tolkun tekeminen > K. Weick > ihmisten ja niiden muodostamien ryhmien toimitaa. > kriisitilanteita.
- Ihmissuhteiden koulukunta on ollut hyvin miehinen.


D) LIIKKEENJOHTO

- Mitä on johtaminen ja mitä johtajat tekevät?

- Keskeinen osa yhteiskunnan järjestksen ja yhteistyön rakenteita ja prosesseja.
- Sen tutkiminen varsin tuore ilmiö >

- Uran uurtaja oli P. Drucker < tavoitejohtaminen > management by objectives > johdon keskeinen tehtävä on määritellä yrityksen tavoitteet ja tehdä ne työntekijöille ymmärrettäväksi ja muokata heidän roolinsa > että ne palvelevat tavoitteiden saavuttamista.
- liikkeenjohdon tutkimuksessa on ollut voimakas pyrkimys oikeuttaa liikkeenjohdon merkitys vakavasti otettavana yhteiskunnallisena ilmiönä ja tutkimuksen kohteena.

- H. Fayol > kaivosmiesinsinööri > fayolismi > liikkeenjohdon 5 tehtävää>> suunnittelu, organisointi, käskeminen, koordinointi ja valvonta.

- C. Barnard > organisaatioiden inhimillisen toiminnan muodostamina yhteistyön järjestelmänä.
- > korkeantason liikkeenjohdon 3 tehtävää: kommunikaatiojärjestelmän luominen, keskeisten palvelluiden varmistaminen, tavoitteiden ja tarkoituksen asettaminen.

- H. Simon ja J. March > päätöksentekoa koskevaa tutkimusta
>simo tarkasteli epävarmuutta ja epätäydellisen informaation vaikutuksia > rajoitettu rationalisuus >auttaa ymmärtämään päätöksentekijää näissä. > tiedon käsittelemisen kyvyn rajallisuuden ja organisaation historian vaikutuksen päätöksentekoon. > päätöksentekijät sidottuja aikasempiin päätöksiin, muuttuviin olosuhteisiin ja valtarakenteisiin.
> markku > roskapönttöteoria >organisaation ratkaisut etsivät niihin sopivia ongelmia kuin päinvastoin. Epävarmoissa tilanteissa päätöksentekijät voivat tehdä ratkaisuja, jotka jälkikäteen näyttäisivät epärationaalisilta. 

- Yrityksen omistajien ja johtajien väliset suhteet. > A. Berle ja G. Means.< omistuksen määräysvallan eritymistä.
> Omistajaohjaus >kuinka omistajien ja yritysjohdon välinen suhde on eri aikoina on saanut eri muotoja.

>Omistuksen hajautuminen < 1970-luvulla > johtajat kasvattivat suhteettomasti omaa valtaansa omistajien kustannuksella.
> Shareholder  value = omistaja-arvon kasvattaminen oppi 1980 > suosittu. vasta isku johtajien asemaa korostaneelle.

Kriittisen johdon tutkimus (CMS) >ymmärtää johtamista erilaisten paineiden alla.
< Johtamisen työtä tekevät jatkuvasti vaikeisiin tilanteisiin
> Päätökset joita tehdään saattaa tuntua välillä arveluttavilta.
< Johtajilla omia ura ja polittisia pyrkimyksiä
> CMS kiinnostunut johtamisen ja org. ongelmallisista muodoista ja kielteisistä seurauksista.
> heikomman puolelle asettuminen

> Taylorismiin ja tiimityöhön > molempiin sisältyvät miehinen näkökulma  ihanteellisesta työntekijästä > aina käytettävissä ja tukee miesten uran nousua.


E) KULTTUURIT

- Miten ja miksi organisaatioissa kehittyy erilaisia yhteisesti jaettuja toimintatapoja ja käsityksiä.


- Uudenlaisia tapoja ymmärtää ihmisten välisiä vuorovaikutuksia > 1970-l-
- Johtamista käsittelevät ajatukset ja teoriat heijastavat omaa aikaansa.
- T. Peters ja R. Waterman > menestyvillä yrityksillä on ainutlaatuinen toimintatapansa > toimeliaisuuden korostaminen, asiakaslähtöisyys, yrittäjyyshenki, työntekijöiden arvostus ja fokusointi.


- C. Geertz tutkimukset symboleista ja niiden merkitys ihmiselle ja toiminnalle. mahdollistavat tietynlaisen tavan toimia.
- Organisaatiokulttuuri >onko jollakin org. tietty yhteinen  kulttuuri < joka kertoisi menestymisen tai epäonnistumisen. > voidaanko kulttuureja johtaa.

- E. Schein > org.kulttuurin kolmetasoinen ilmiö 
> perususkomukset ( yrityksen ytimessä), arvot ( julkituotuja)  ja artefaktit ( astein havaittavia)

- J. Martin 3 tutkimuksellista eri tapaa ymmärtää org.kulttuureita. > yhtenäisyys, erilaistaminen, sirpaloituminen.

- G. Kunda > johtajat vaikuttavat org.kult. tekijöihin ominen päämäärien saavuttamiseksi.
< ihmisten kouluttaminen ilman että he huomaavat sitä.

- Kansallinen kulttuuri > kv. liiketoimen tutkijoille hyvä. > G. Hofstede
 >Keräsi laajan aineiston 1960-l lopussa. > kulttuuri  on mielen ohjelmointia.
 > Kansalliset kult. erovat toisistaan 5 tavalla ja nämä vaikuttavat meidän ajattelumalleihin.
LUE NE SIVULTA 95-96! SIINÄ ON MÖS SEN KRITIIKKI !

- L. Smircich > Kaksi tapaa ymmärtää kulttuurin käsite organisaatiossa.
1. organisaatiolla on kulttuuri = muuttuja ajattelu, samanlainen osasyy kuin teknologia > voi hallita ja mitata.
2. Organisaatio on kulttuuri = Juurimetofora-ajattelu, kulttuuri on monimerkityksellistä jatkuvasti liikkessä. sisältyy kaikkeen toimintaan.

- Kulttuuri tarjoaa välineitä ymmärtää org. toimintaa.
- Kysymys kulttuureista kertoo antropologian  vaikutteista johtamisen ja org. tutkimuksessa.
- Kulttuuriset käänteet. Ihmisellä voimakas tarve kuulua johonkin > kansallinen kulttuuri tarjoaa tähän apua. > näkyy: kielen käytössä: me suomalaiset, symbolien kautta: sibelius, sauna,
- B. Anderson - kansakunta voidaan ymmärtää kuvitelluksi yhteisöksi.
- Tunnetaan kuuluvamme yhteisöön, jolla tiettyjä yhdistäviä tekijöitä. > kulttuuri osaksi vasta kun kielellisiä ja symbolisia toistetaan arjessa tiedostamattomasti.


F) JÄLKIBYROKRATIA 

 - Miten tarkastella organisaatioiden epävakaata ja jatkuvasti elävää luonnetta?

- Maailman monimutkaisuus, monimerkityksellisyys, monitulkinnallisuus askarruttanut.
- Tämä tila on jälkibyrokratia, jälkifordismi, postmoderni aika.
- Maailma sinänsä ei ole muuttunut aina ollut monimutkainen, mutta sen eri ilmiöt ja muodot ovat.
- Jälkibyrokratia > lähestmistapoja joilla globaalia taloutta ja sen toimintaa pyritään tutkimuksellisesti ymmärtämään.

 - D. Boje organisaatiosta kielikuvaa "Tamara" >esitys, jossa jokainen sai omanlaisensa kuvan esityksestä > sen mukaan ketä roolihahmoa seurasi, > tapahtuu koko ajan arjessa.

- Jälkibyrokraattista tutkimusta kuvaa epäily suuria tarinoita kohtaan, Siinä hylätään moderni usko tieteen edistykseen ja tiedon kasautumiseen ja yksiin ainoisiin totuuksiin. > maailmasta ja ilmiöistä. 
- Mitä vaikutusta on org. hierarkioiden madaltumisella, joustavuuden lisääntymisellä, työnkuvan jatkuvalla muutoksella.
< Miten muutokset vaikuttavat luottamukseen, vastuullisuuteen, sitoutumiseen.

- Puhekäytäntöjä eli diskursseja > johtamis- ja org. tutkimuksen kielellisestä käänteestä.
- Diskurssit merkitysjärjestelmiä < koostuvat kielenkäytöstä tai muista smboleista.

- Usein selvät asiat ja käsitykset voidaan osoittaa vallankäytöksi. > M. Foucault > omaperäist tutkimusta > Kyseenalaisti käsitksen vallasta yksilön omaisuutena ja pakottamisen välineenä.
> Kyseenalaisti siis > vallan voimavaroina < jota johto tai työntekijät kättävät toisiaan vastaan.

- Kielen kanssa muu kehollinen toiminta > 2000-l > käytöntökäänteenä >katsotaan että asiat teot ja toimijuus rakentuu osana käytäntöjä >> muodostuneet ajan kuluessa vakiintuneiksi tavoiksi. > kuten johtamisen käytäntöjä > jolloin uusia tapoja ei katsota johtajuudeksi.

- Kaikkia johtamiseen ja org. liittyviä ilmiöitä voidaan tutkia kielen ja käytäntöjen avulla.
Ihmisellä on tarjolla erilaisia disursseissa ja käytännöissä rakentuvia toimijuuksia ja identiteettejä.

- Valta toimii < tuottaa normaaliutta ja samaistutaan  tiettyihin käsityksiin ja toimintaan.
- Miten itse osallistutaan omaan alistumiseen ja miten synnytetään vastarintaa.

- S. Riad tutki miten on käytetty kulttuurin käsitettä fuusioitumisessa. tutkijoiden käyttämä kieli rajoittaa heidän toimintaansa >kulttuuri normalisoitunut yleiskäsitteeksi.

M. Holmer-Nadesan tutki siivoojien identiteetin rakentumista. johto asemoi ne vähempiarvoisiksi ja siivoojat itsensä muista huolta pitäviksi. vastustaminen voi olla osa identiteetin rakentumisprosessia sekä neuvottelua ja kamppailia merkityksistä.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

3. Tapaus - Suomi

GLOBAALI JA KANSALLINEN s. 42.


1. Muutos Suomessa lähti liikkeelle 1980-luvun alussa.
2. 1990-luvun alussa Suomi integroitui  rajun laman myötä globaaliin talouteen. 
3. Monet erityispiirteet vielä säilyneet.

TEKNOLOGISOITUMINEN - KOHTI TIETOYHTEISKUNTAA s. 43

 4. Tärkeässä roolissa Suomen talouden ja yhteiskunnan muutoksessa.
 5. Keskeiset:

 a) teollisen rakenteen muutos
 b) siirtymä tietoyhteiskuntaan
 c) innovointi ja innovaatiot

6. Teollisen rakenteen muutos
7. teollistumisen eka aalto jo 1800-l.
8. Luonnonvarat > metsä  > metsäteollisuus eka teollisuus
9. Tehtaiden ympärille > teollisuusyhteisöt > yrityksen tuli auttaa arjessa > syntyi kaupunkeja.
10. Patruunat > johtajat
11. Metsäteollisuus > merkittävin viennin ala pitkään.
12. Pääomaintensiivistä ja investointilähtöistä
13. Liiketoiminnan syklit pitkiä ja investoinnit suuria.

14. Tuotantolähtöistä > teknologian kehittyminen määritti logiikan >linjat uusittiin väliajoin,                   verkostomaisesti tietoa toisille sahoille jne.
 15. II ms jälkeen koordinoitu markkinatalouden malli.
 16. mahdollisti > talouden keskitetyn ohjaamisen ja hajautetun päätöksenteon ja innovointityön.
 17. Ei tullut jäykkää keskusjohtaista taloudesta kuten NL:ssa, eikä markkinaliberaali kuten USA:ssa.
 18. Suomen malli syntyi olosuhteiden pakosta keinutteluna idän ja lännen välissä.
 19. > Valtiolla keskeinen rooli ohjaamisessa ja yritysten välistä yhteistyötä
 20. Suomen valtio > omisti keskeisimpiä yrityksiä, ohjasi ulkomaankauppaa, tuontiin ja vientiin (rajoituksia), purki myös esteitä kaupan rajottamiselle > 1961 vapaakauppajärjestö EFTA:taan ja 1973 vapaakauppasopimus

 21. Metsäyritysten kilpailukyvyn turvaaminen > 1990-l asti tärkeää.
 22. Vetoapua saatiin hädässä > suomen pankki ja valtio apuun > devalvoivat markan.
 23. II MS jälkeen mallia paljon ruotsista. Hyvinvointivaltio, vahva julkinen sektori, kansalaisten elämän turvaamiseksi, vaikuttaa tuloeroihin. ajatteluun kytkeytyi myös kansallinen teollinen ajattelu.
24. II MS jälkeen kehittymistä väritti suhde NL:toon.
> valtion hallinnoima idän kauppa > monille tärkeä liiketoiminnan alue.
> Metalli, konepaja, vaatetus ja jalkineteollisuus >merkittävän kasvun lähde.

26. NL > raakaöljyä > riippuvaiseksi vuoden 1973 jälkeen !
27. NL hajoaa! lama iski! > teollisen rakenteen muutos suomessa!
28. NL nojautuvat yritykset vaikeuksissa, toiset muuntautuivat
29. Länsimarkinoille >metsäteolliset yritykset > hitaasti liikkeelle. > 2000-l. sopuetuneet hyvin.
30. Teollisen rakenteen muutokseen > perustuotantoa siirretty muualle.
31. Keskeisiä tekijöitä on ollut fokusointi > keskittyminen sekä massatuotteiden valmistuksen vähentäminen.

32. Suomalaiset yritykset pyrkineet ylöspäin arvoketjussa
> prosessissa > jossa hyödyke valmistuu tuotteeksi. 
33. Korostetaan sitä
> arvon luominen tapahtuu > eri toimijoiden välisissä verkostoissa kuin jalostusketjun osassa.
34. ICT alojen määrä on voimakkaasti kasvanut > informaatio ja kommunikaatio teknologia.
35. Toiminta > korkeaan osaamiseen.
36. tuotteiden sijasta palveluihin > palveluketjutoiminnasta tullut merkittävä osa suomen taloutta.

38. Siirtymä tietohteiskuntaan
39. Teknologisoituminen > innoitti >tietoyhteiskunta
> maailmanluokan osaaminen tekniikassa + tasa-arvoinen hyvinvointivaltio
40. Suomi > onnistui II MS jälkeen yhdistämään taloudellisen menestyksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden.
41. Tietoyhteiskunta =  yhteiskunta > teknologian kehittymisen myötä > mahdollisti uusia toimintatapoja > suuri merkitys
42. Siirtymisessä siihen > teollisen talouden jälkeisestä ajasta kyse ! > infon tuottaminen, jakelu, jalostaminen tiedoksi. 
43. > jälkiteollinen ja jälkibyrokraattinen yhteiskunta
44. Puhutaan myös palveluyhteiskunta
45. Yhteiskunnan teollinen pohja muuttuu > palvelujen osuus lisääntyy suhteessa teollisuuteen
46. Suomi hyötyi NOKIAn menestyksestä ja oli keskeinen toimija > sen muodon muutos ja menestys > tärkein tapahtumaketju Suomen kytkeytymisessä glob. talouteen. 
( 1992 vaikeuksissa > toimitusjohtajaksi jorma ollila > oma johtoryhmä > valitsi uuden strategisen suunnan tietotekniikasta >keskityttiin matkapuhelinten suunnitteluun ja kehittämiseen. > ajoitus kohdallaan! > tuotekehittely eteni luovassa ympäristössä > yhteistyötä valtiot koulut ja yritykset!

ESIMERKKI
> Teknologian hengessä kehittyi > 1988 Data Fellows > f-secure >listautui pörssiin 1999. 
Omalla alallaan markittävä toimija > virustentorjuntayritys.

47. Nokia vetoisuuden takia > monet pienet ja keskisuuret yritykset >kiinnittivät glob. talouteen.
48. Monikansalliset yritysten muuttuvat haasteet aiheuttivat suomalaisille alihankkijoille haasteita.
49. Volyymibisnes > vaihtoehto alihankkijoille > tuottaa osia
50. Monet menettivät kilpailuvoimansa hinnoilla ja uuden tekniikan kehits meni liian nopeasti eteenpäin  >  alihankkijasota > söi nämä yritykset.
50. Vaihtoehto B > suunnittelu ja innovaatiotyötä suuremmille yrityksille > työ muuttuu tarpeiden myötä.
51. Uuden globaalin talouden pimeä puoli > 2003  Salcomp > toiminta kiinaan ja Perlos > taiwanilaiseen omistukseen.
52. Kustannustehokkuus ja kehittämiskyvyn uusiutuminen ei onnistunut enää > halvempiin maihin.

53. Suomi hyvin teknologistunut maa > Diplomi-insinöörit keskeisissä asemissa > innovaatioita pidetään vielä teknisinä > miehinen maailma < asiantuntijat!
54. Teknologia alan naishenkilöt jatkuvasti kamppailevat stereotypioita vastaan > "puutteellinen osaaminen"


55.  Innovointi ja innovaatiot
56. tavoitteellista toimintaa > olemassa olevia asioita yhdistetään uusilla tavoilla.
57. Liittyvät ihmisten arkeen > uudet toimintatavat tekniikan vuoksi > vaatineet yhteiskunnan ja eri toimijoiden yhteistyötä > haasteita. > suomi pieni ja vahvasti verkostoitunut.
58. Koordinoidun markkinatalouden malli > perintö elää vielä

ESIMERKKI
> OULU > korkean teknologian keskus > 1990-luvulla menestystarinoita > nokian tuotekehitysyksikkö > yhteistyötä yliopiston kanssa >verkosto > houkutteli rahoittajia > lisää liiketoimintaa > OULU imi työvoimaa > moottori pohjoiseen  suomeen!

59. Teknologiaklusteri >erityiset liiketoimintaklusterit > keskeisessä asemassa maiden taloudellisessa kehityksessä.
60. Voi rakentua > seltorin, toimialan, maantieteelliselle alueelle > verkosto
61. Klusterin tuottavuus > kasvaa yhteistyön myötä
62. Suomessa teknologiaklusterin painoarvo kasvoi 1990-l. BKT:ssa ja viennissä.
63. Kansallinen innovaatiojärjestelmä >> keskeisen osan teknologiaklusteri ritykset muodostivat 
64. Sillä viitataan > teknologian kehittämiseen, hyödntämistä, edistävään kansalliseen instituutioiden järjestelmään!

65. Yritykset, yliopistot, rahoittajat... Tekes, SITRA, Suomen akatemia > koordinoivat parempaan suuntaan. VTT >yhdistää eri alojen osaamista ja tuottaa teknologia- ja tutkimuspalveluja asiakkailleen yksityisellä ja julkisella sektorilla.
66. Aalto-yliopisto > madaltaa tieteenalojen välisiä rajoja > auttaa innovaatioiden kehittämisessä.
67. Teknillinen KK + taideteollinen KK + kauppa KK > aalto
68. Suomessa menestys perustuu eri toimijoiden väliseen vuorovaikutukseen + yhteistyöhön.
69. Nykyaikainen innovaatiotoiminta > hajautunutta ja verkottunutta.
70. Avoin innovointi = yritykset ja muut yhteisöt > aktiivisesti ideoivat > teknologioita rajojensa ulkopuolelta > tekevät yhteistyötä.

71. Uusia tapoja tehokkuuden ja tuottavuuden parantamiseksi > arvon kasvattamiseksi.
72. Mitä tietoa tulee julkistaa ja mitä itse hyödyntää > osallistutaan pienestä niin suuriin yrityksiin.
73. Nopea tiedonkulku > toimijoiden välillä >edellyttää > luottamusta pitkäjänteistä rakentamista.
74. Linux-käyttöjärjestelmä > helsingin yliopistolta > julkinen innovaatio > luotu vapaaehtoisin voimin markkinasuhteiden ulkopuolella.
75. Sosiaaliset innovaatiot > yksilön, ryhmän, yhteisön, verkoston luovan toiminnan tuloksia.
> parantaa hyvinvointia.
76. Haasteeseen/ongelmaan tarttumista > katsomista uusin tavoin.
77. Käyttäjälähtöinen innovaatio >kuluttajat > tuotteista kiinnostuneet > houkutellaan mukaan innovoimaan.
78. Menestys perustuu räätälöinnillä kilpailuetua ja menestymistä.

ESIMERKKI 
> Suunto > työntekijöiden urheilu harrastukset voimakkaita > toivat hiljaista tietoa omista kokemuksista > ( hobbyist knowing) >Käyttäjälähtöisyys vaatii organisaatioiden rajojen ylittämistä !

79. Tekniset innovaatiot aina sosiaalisia >työn tuloksia > yhteistyötä jns.
80. Kansalaislähtöiset kehityshankkeet > paikallinen toiminta on osa tekniikan muokkausta >
81. Markkinatalouden malli muuttui mutta yhteistyömalli säilyi.


FINANSSIVETOISTUMINEN - SIJOITTAJIEN VALTA


 a) pankkikeskeisen rahoitusjärjestelmän murtuminen
 b) omistusrakenteen muutos
 c) julkisen sektorin yritysmäistyminen


82. Se on radikaalisesti muuttanut talouden toimintaa Suomessa >

85. Pankkikeskeisen rahoitusjärjestelmän murtuminen

86.  Edellinen vapaan globaalin talouden aikakausi päättyi I MS.
87. 1930-l laman myötä < valtiot pyrkivät sääntelemään liiketoimintaa
88. Suojelivat omia talouksia > tullimuurit ja muut rrajoitukset...

89. Suomen talous säädeltyä 1980-luvulle > pankkikeskeinen > II MS jälkeen alettiin purkaa sääntelyä > loi paineita (deregulaatiolle) > 1. uudistaminskohde >pankkikeskeinen rahoitusjärjestelmä > pankkien antolainaus oli säänneltyä > luotoksessa myyjän markkinat !

90. Niukan rahan aika korostui 1970-l. lopussa. > tarvittiin maksuvalmiuden turvaamiseksi lyhtaikaista vierasta pääomaa > ( suuret yritykset kassaylijäämää toisilleen) > harmaan rahan markkinat > Suomen pankki lievensi sääntelyä > markkinaehtoiseen varainhankintaan > ulkomaista valuuttaa suomeen > luottoja paljon liikenteeseen kilpailun takia.

91. Kilpailu ja kuluttaja korostuivat päätöksenteossa > vapaan kilpailun rajoitukset > 1988 laki siitä > EU:n myötä muuttui.

92. Kansalainen kuluttajana ja sen oikeudet > kuluttajasuojalaki 1978 >laadusta ja tiedon määrästä
93. Sääntelyn purkautumisen kuluttamisen ja kilpailun eka kausi päättyi lamaan 1990-luvulla.
94. Suomen valtio otti vaikeuksiin joutuneen säästöpankkiryhmän haltuunsa 1991 ja jakoi ja myi sen.
95. Muut pankit heikkenivät jakoivat omistuksiaan.

ESIMERKKI 
> Globaali talous muuttaa yritysten toiminnan perustan ja toimialojen rakenteita
> Kansallis-osake-pankki (KOP) > 1990 lama > 1995 yhdistyi yhdyspankin kanssa > tuli osa merita panllia > 1997 yhdistyi Nordeaan.

96. Pankkirakenteen muutos > yhdentymiskehitykseen EU:ssa. >sitouduttu
97. 1993 viimeiset rajoitukset poistettiin.


98. Omistusrakenteen muutos
99. Suuria omistusrakenteen muutoksia suomessa 1990-2010
100. 1980-l kotimaisessa omistuksessa suurin osa, 1990-l paljon ulkomaalaista omistusta.
101. Ajoitus täydellinen > suomalaiset osakkeet edullisia laman vuoksi > suomalaiset yritykset hakeutuivat sijoittajien vaikutuspiiriin > Aktivoitua > listautua pörssiin.

102. > Nokia >
tuotekehitykselle pääomaa > New Yorkin pörssiin 1994 >lisäarvoa > houkuttelevuutta
> 1999 >yhtiökokous päätti luovuttaa K-osakkeet  >2002 > 90 % ulkomaan sijoittajilla.

103. Ulkomaiset sijoittajat toivat pääomaa Suomelle laman aikana. > + periaatteita ja johtamistyylejä.
104. > keskittyminen suurituottoisiin bisneksiin + pääoman tuoton seuraaminen lyhellä välillä.
105. Miten vaativia, aktiivisia sijoittajat/ omistajat olivat > suuri vaikutus > toiminta muuttui
106. Lama opetti > keskitytään aloille joita parhaiten osataan ja josta suurimmat voitot.

107. Suomessa suku ja perhe perinteet omistuksessa.  ( perheyrityksen kvartaali 25v.)

108.  ETLAN tutkimuksen mukaan sukuyritykset kannattavat paremmin kuin ulkomaiset tytäryritykset.
 > pitkäjänteisempi toiminta > riskinä ei vaihtoehtojen näkeminen.

109. Osuustoiminnallinen muoto > vahva suomalainen omistajuus >menestyneet arkipäivän aloilla > tukku-vähittäiskauppa jns. > tuottaa etua jäsenilleen > osuuskunnilla ei ole jälkimarkkinoita  > ei voi ostaa tai kaapata. > menestys kykyyn tyydyttää jäsenensä. > sosiaalinen ja psykologinen asia.
> saa etua tapahtuvan ylijäämän jaon kautta.
110. Tuotanto-osuuskunta > meijerit... > pitkä historia >uudet tuotanto-osuuskunta toiminta voi kehittyä glob. taloud. oloissa.
111. Paremilla kauppaehdoilla > tuotteiden edullismpi hinta < parempi laatu < saatavuus < ostohyvitystä (bonusta).

JULKISEN SEKTORIN YRITYISTÄMINEN s. 57

112. Julkinen sektori muutos 1990-l. lähtien. talouden ohjaamisesta taustalle seuraamaan kilpailua.
113. Uusi julkisjohtaminen = NPM = kansalaiset valtion asiakkaita ja palvelun kuluttajia. > lähtökohtana kilpailu.
114. Valtionyhtiöiden yksityistäminen > tärkeä osa uutta politiikkaa.
115. organisoinut omistajuuttaan uudellen ja myynyt omistuksiaan yksityisille.
116. Valtion laitokset >
a. markkinaehtoisesti toimivat, vahva sijoittaja intressi > tieliikennelaitos ja strategisia intressejä > itella
b. Erityisyhtiö = valtiolla sääntelyyn ja viranomaistehtäviin liittyvä erityisintressi. ALKO.
117. Näennäismarkkinoiden luonti = tilaaja ja tuottaja erotettu toisistaan, kunta ja palvelu. > tehokkuuden kasvu.

MONIKULTTUURISTUMINEN  - AVOIMUUS s. 60

- kansainvälistyminen
- kahdenlainen maahanmuutto
- muuttuva tasa-arvo




119. kansainvälistyminen
120. 1990-l asti ulospäin avoin sisään sulkeutuva.
121. Aivovuodon pelko > korkeasti koulutetut ulkomaille. > suuret ikäluokat eläkkeelle.
122. monikulttuuriset ilmentyvät kauempana kaksikielisyys ja vanhat vähemmistöt saamelaisuus.
123. YK jäsenenä pitkään velvoitettu ottamaan pakolaisia vastaan.
124. Pakolainen ja kiintiöpakolainen s. 61
125. Turvapaikanhakijöiden määrä kasvanut ja konfliktialuiden yksittäiset pakolaiset.

126. kahdenlainen maahanmuutto 
127. Toivotetaan korkeakoulutetut ulkomaalaiset tervetulleeksi ja almpi luokkaiset ovat työttöminä.
128. Osa on pysyvästi ja osa komennuksella ( ekspatriaatteja)
129. Suomalaisuus ulkopuolisin silmin: KV:stä on se että matkustetaan ulkomaille, kun ulkomaalainen tulee suomeen hänen tulee sopeutua.
130. Moni pakolaisista päätyy likaisiin töihin. > siivoomaan, varastoimaan.. heidän työttömyys korkeampaa.
131. Yrittäjyys ollut keinona Suomessa. Helsingin kiinalaiset ravintolat vs NY chinatown. muodostuu aina peilaavaan kulttuuriin.
132. Paljon kielteisiä asioita noussut mediassa esiin. eri maahanmuuttajiin reakoidaan eri tavoin > suhtanteiden mukaan, paikkakuntien mukaan ja kansallisuuden mukaan.
133. Kotoutuminen > osallistuminen yhteiskuntaan. > kielen opiskelua, työnhakua.

134. Muuttuva tasa-arvo
135. Mitä normia vasten työntekijöitä arvioidaan?
136. suomalaiseksi vaikea tulla.
137. Moninaisuutta voi ja tulee johtaa. < moninaisuuden johtaminen = rotu, ikä, seksuaalinen suuntautuneisuus...
138. Tasa-arvotyö suomessa tarkoittanut kauan sukupuolten välisiä asioita.
139. Laissa tasa-arvolainsäädäntö + monessa muussa asiassa, kuten rekrytoinnissa >syrjinnästä rangaistuksia.
140. Moninaisuuden johtaminen tulee aina sopeuttaa rityksen henkilöstörakenteeseen ja sen toimialan perusteisiin.
141. Sukupuolen jälkeen ikä noussut aiheeksi. ikääntminen katsottu negatiiviseksi.

MEDIASOITUMINEN - KULUTTAJIEN VIIHDYTTÄMINEN


- Viihteellistyminen
- Mediaomistuksen keskittyminen
- talouden äänen korostuminen


141. Viihteellistyminen
142. Media osallistuu omana toimijana yhteiskunnan toiminataan, ei pelkästääm heijasta sitä.
143. Käyttävät valtaa ja pyrkivät vaikuttamaan ympäröivään yhteiskuntaan julkisuuden avulla.
144. Neljäs valtiomahti.
145. Suomenkieliset lehdet nousivat nopeasti tärkeään asemaan aikaisen kirjoitus ja lukutaidon ansioista.
146. Sanomalehti levikit laajoja suhteessa kansaan.
147. .Sähköinen media oli tarkan julkisen sääntelyn alaisena > hoiti OY Yleisradio AB > määräävä asema laissa määritetty.
148. Yleissivistyksen kehittämisessä koulun kanssa tärkeä rooli.
149.Nyt median toimijat toimivat kuin mitkä tahansa yritkset. > viihde myy! tosi-tv on kustannustehokasta. uusinnat ja ulkomaiset sarjat on  myös tapa täyttää aikaa.
150. Triviaalit = vähäpätöiset asiat saavat huomiota. > "Tukiainen hakee 50 x avioeroa "


151. Mediaomistuksen keskittyminen
152. paikallisisten toimijoiden ja omistamien sanomalehdet > tuli sijoituskohteita. > edullista vallan käyttöä > mediakentän omistajuus keskittyi.
153. Radio ja tv toiminnan sääntely purettiin vauhditti uusien syntymistä YLE:n kustannuksella.


154. Talouden äänen korostuminen

155. Talouteen erikoistuneet toimittajat ja taloudellisten ja yritysten toimintaan liittyviä infon tuottajia enemmän.

156. Talousjournalismi kehitti vasta IIMS jälkeen ja paremmin 1970-l. jälkeen.
157. ritsjohtajien asenne vaihtui pahasta > hyödyntämiseen.
158. Sijoitusviestintä pörssiyrityksissä noussut vahvasti.
159. Tämän kautta uusia ammatteja ja työtehtäviä on tullut, sekä analyytikkojen merkits kasvanut.
160. Suomalaiset yritykset muuttaneet toimintansa erityisesti omistaja - sijoittajakeskeiseksi.
161. > tehdään päätöksiä jotka miellyttävät sijoittajia. 

 EKOLOGISOITUMINEN - UUDET KÄSITKSET VASTUUSTA s. 70

- siirtymä paikallisesta globaaleihin haasteisiin
- kuluttajien ympäristötietoisuus
- erilaiset käsitykset yritysten yhteiskuntavastuusta.


162.  Siirtymä paikallisesta globaaleihin haasteisiin.
163. globaali ulottuvuus ennen rajallisia ja paikallisia.
164. tehtaiden päästöt. > vesistön pilaantuminen >ennen 1970-1980 ei kiinnitetty niin paljon huomioita ihmiset kyllä reakoivat.
165. Ympäristötietoisuus vaikuttaa loppukäyttäjien päätöksentekoon.
166. Enso ja greenpeace s. 71
167. Siirtyminen ulkomaisiin metsiin ja vähäisempään lainsäädäntöön > silti painostus tietyiltä tahoilta saa toimintatapoja muutettua > Kv. ympäristöliikkeet.


168. Kuluttajien ympäristötietoisuus
169. globaalin talouden ekologisoituminen saanut monet suomalaiset hämmentymään. > eri infoa ilmastonmuutoksesta.
170. Kulutus tottumuksien vaihtaminen hidasta. kuluttaminen talouskasvun edellytys, taas globaalien haasteiden selviytyminen edellyttää sen karsimista.
171. "Suomalaisen kuluttajan velvollisuus kuluttaa > kansantalouden tasapainotilan takia " > ajatus noussut tärkeäksi 1990-l.
172. Vihreä kuluttaminen = yksilöiden ympäristötietoisesta kuluttamisesta. > normalisoitumassa
173. Epäpolittisuus = kuluttajuuden yhteydessä > keskustella muiden kuin yksilöiden vastuusta.


174. Yrityksen yhteiskuntavastuu
175. yhteiskunnallinen vastuu riippuu eri sidosryhmien heille kohdistamista paineista.
176. Yritystoiminnan seuraukset voivat kohdistua ympäristöön, lähiyhteisöön, koko yhteiskuntaan.
177. valistunut itsekkyyaa huomioon yleisen edun. 
 178. Ekolokisesti kestävään liiketoimintaan ei päästä ilman paikallisia, kansallisia, ja kv.siä radekaaleja ymp.polittisia toimia.
 179. Moraalinen työnjako > miten vastuu ja valta yhteiskunnassa jakautuu > ja miten se järjestetään.
 180. Katso kuvio s. 74!
 181. Minimoidaan kolmeen moraalinen työnjako
1. patruunatalouden vaihe >laaja vastuu hteisöstään.
2. Kansallinen vaihe > ritys taka-alalle ja yhteiskunta otti vastuun
3. Globaalin talouden vaihe > Yhteiskunta arvioi roolinsa uudelleen. epäselvää kuka kantaa vastuuta.

torstai 26. toukokuuta 2011

2. Uusi globaali talous

KOKONAISKUVA s. 13


1. Rakentuu keskenään kytkeytyvistä asioista.
2. Keskeisimmät tekijät Finansivetoistuminen, monikulttuuristuminen, ekologistuminen, mediasoituminen, teknologisoituminen.
3. Kokonaisuuden hahmottaminen auttaa hahmottamaan yksittäisen yrityksen ja muiden yhteisöjen toimintaa > + siihen liittyvät ilmiöt.
4. Glob. talous = globaali kapitalismi, superkapitalismi, digitaalinen vallankumous, tietotaous, luova talous, verkostotalous, huomiotalous ( T. H. Davenport ja J. C. Beck)
5. Eri nimityksiä käytetään siinä yhteydessä mistä ollaan kiinnostuneita.
6. Media ja konsultit käyttää omia termejään.
7. Kaikilla samat peruspilarit: teknologia, ihmiset, media, kulttuuri, kommunikaatio, fyysinen ympäristö, rahoitus ja pääoma.



TEKNOLOGISOITUMINEN s. 14.

 8. Teknologian kehitys > mahdollistanut uusia innovaatioita.
 9. Keskeistä on;

a) tuottavuuden kasvu
b) työn globaali uusjako
c) uudet tuotantotavat ja markkinat


10. Tuottavuuden kasvu:
- kasvu teknologian ansiosta.
- Pitäisi tapahtua vaiheittain.
- 1. lisää tuottavuutta 2. työn tuottavuus kasvaa, kun uutta teknologiaa hyödnnetään 3. yritys muuttaa teknologian myötä toimintatapojaan > tehostuminen.
11. Maailman laajuinen logistiikka > kytkeytyy eri teknologioiden kehittymiseen. > muuttanut toimintatapoja. 
12. Tuottavuuden kasvu on liiketoiminan muutoksen syy ( paine ottaa käyttöön, kilpailijalla myös)

ESIMERKKI 
- Vaate- ja jalkineteollisuus > 
a) teknologistumisesta,
b) tuottavuuden kasvusta,
c) kuljetuksen merkityksestä.
- Valmistus siirtynyt kehitys maihin > työ tehostuu>liiketoiminnal. ratkailuille avautunut uusia mahdol.
- Säilytetään oman toiminnan ydin (tuotemerkki ja omistus) itsellä ja valmistus toisiin tehtaisiin.


13. Työn globaali uusjako: 
= jokainen toiminan osa voidaan nykyisin arvioida.
14. Kustannus(odotukset) ja tuotto(-odotukset) mitata.
15. Monien analyysien kautta pohditaan mitkä on yrityksen ydinasioita. (ulkoistamiskysym.)
16. Globaalit järjestelmät yhä tehokkaampia, alihankkijaketjut keskeisiä, ulkoistetaan, uusia toimintoja markkinoille. > kasvuodotukset suurimpia.
17. Valtioiden väliset kustannustasoerot > siirretään tuottantoa > lyhyen aikavälin tulosta. (Asia, E-am.)
18. Tapahtuu > ulkoistetaan toiseen maahan alihankkijan tehtäväksi.
19.Vaikea valvoa!
20. Teknologian kehitykseen ja tuotannon kasvuun > ristiriitoja
21. Riskejä: tuotannon ja yksiköiden lakkauttamista, irtisanimisia, työpaikkojen menetyksiä.
22. Siirretään uusien kasvumahdollisuuksien toivossa.


ESIMERKKI
- Vaateteollisuus >tehokkaaseen massatuottantoon, volyymiin ja logistiikkaan >työn uusjako.
- Kuljetetaan aasiasta eurooppaan ja saapuvat juuri oikeeseen aikaan.
- Varastot olemattomia
- Ei sitoudu ylimääräsiä kustannuksia.
- Huokeita ja muodikkaita >kuten Hennes & Mauritz


23. Kustannustehokkuus rakentuu eri toimialoilla eri tavoin.
24. Tuotannon ja myynnin määrään perustuva > elinehto
25. uusiin ideoihin ja palveluihin perustuva > monimutkaisempi
26. Todellisia kustannussäästöjä vaikea ennakoida ulkoistamisessa.
27. "Sähläyskustannukset" = ennalta odottamattomia tilanteita halvoissa maissa > ratakisemiseksi uppoaa paljon aikaa ja rahaa.
28. Instituutionaaliset ja kulttuurisen erot. 
 
29. Uuden tuotantotavat ja markkinat:
30. Uudet tavat hahmottaa tuotannon tapoja ja tuottteita synnyttävät uusia markkinoita.
31. Sähköinen liiketoiminta > verkkokauppa > puhuttiin jo1990-l.  


ESIMERKKI
- Muodostui monille liiketoiminnan ydin.
- Muuttanut kirjakauppojen ja matkatoimistojen toimintaa.
- > rajujen haasteiden edessä.
- Lopputuotteet pysyivät samoina > toimintatapa muuttui. 


32. Digitalisoituminen: tekstin kuvan äänen realiaikaista sähkööistä siirtämistä.
33. Digitaalinen konvergenssi = eri teknologioiden ja sisältöjen yhdistämiseen. > uuden tuotteen luominen.
34. Kuten kameran ja puhelimen sekä soittimen yhdistelmä.
35. Kommunikaation muodot ja sisällöt muuttuneet > yhteismitalliseksi.
36. Samoja kanavia kaikille tiedostotyypeille. > mahdollisuus ratkaisujen standartointiin ja mittakaavaetuja sen tuottajalle.  = Skaalautuvuudeksi
37. Digi tietoa on kallista kehittaa halpaa kopioida.
38. Yritys tuottajat nopeasti levittämään tietoa ja suojelemaan tekijänoikeuksia.
39. Digitaalistumisen myötä myös vanhastaan korkeaa osaamista vaativia töitä on ulkoistettu. 
40.Konsultointiyritykset > koodaus >intiaan
41. Länsimaiden ulkopuolella on >monilla aloilla >valmiuksia itse kehittää kilpailevia, korkeaa osaamista vaativia tuotteita.
42. Jorma Ollila; Luova Aasia. > uusia tuotekonsepteja, liiketoimintamalleja... 
43. Euroopan ja USA:n tulevaisuus haasteellinen > teknologian hyödyntämisen kolmas vaihe vielä kokematta. >työn tuottavuuden kasvuaalto > työn ja tuotannon uudet muodot > tekniikan mahdollistamana.

ESIMERKKI
- Teknologisoituminen > globaalisti > arkisten ongelmien ratkaisijana.
- Virtuaaliset lääkäripalvelut > kustannustehokkaita.
- Voisi pienentää globaaleja eroja >saatavuus > lääkäripalveluja kehitysmaihin länsimaista.

44. Ihmiset eli kuluttajat kesyttävät teknologian.
45. Toiveet halut rutiinit määrittävät millaista teknol. halutaan.
46. Tarpeet muuntuvat käyttäjien myötä > tv > sohvaperunoita enemmän.
47. Suurin osa uutuuksista häviää kokeilujakson jälkeen.
48. Teknologia kehittyy myös ihmisten päätösten kautta.
49. Tuotantoa syntyy vasta kun tarpeeksi moni käyttää. > teknologian verkostovaikutus
50. Tavarat ja palvelut liikkuvat joustavammin rajojen yli fyysisesti ja digitaalisesti.
> monimutkainen ilmiö

FINANSSIVETOISTUMINEN s. 19

51. Globaali talous  > maailman laajuinen ja 24h markkinat.
52. Osake ja pääomamarkkinat on purettu sääntelystä. > yhdentyneet
53. keskeiset teemat:

a) pääoman ja tuotannon eriytyminen
b) pääoman muuttuminen kasvottomaksi
c) Taloudelliset valtakeskittymät

54. Pääoman ja tuotannon erityminen; 
55. Tekniikan avulla > siirretään omistuksia, ilman että fyysisesti käyvät kohteissa.
56. Tuotannon ratkaisut ja tulokset > eivät suoraan vaikuta päätöksiin.
57. Pääoma ja tuotanto > eriytyneet toisistaan.
58. Tulevaisuuden tuottaodotukset > veturiksi.
59.  Pääoman määrä maailmassa kasvanut kiertonopeus moninkertaistunut.
60. Sijoitusinstrumentteja enemmän kuin ennen. ( realitaloutta suurempi määrä)
61. Omistajien rooli korostunut viime vuosina < tuovat pääoman.
62. Finassivetoista taloutta hallitsevat ammattimaiset sijoittajaomistajat  > hakevat jatkuvaa arvonnousia.
63. Avustajat > meklarit, pörssianalyytikot >tuottavat tietoa.
64. Tämän lisäksi tarvitaan vertailukelpoista tietoa eri yrityksiltä.
65. Sääntely purkaantui > lisäsi velvollisuutta erilasiin raporteihin.
66. Läpinäkyvyys >pörssiyrityksillä > IFRS-standardit > yhteismitallista tietoa.
67. USA toiminut finanssivetoisuuden suunnannäyttäjänä.
68. USA:n keskuspankki FED Federal reserve system - talouden ytimessä.
69. Sen tehtävä ohjata ja valvoa rahavirtoja ja kehittymistä (korkotasoa koskevilla päätöksillä)
70. Kvartaaleista tullut keskeinen infon lähde sijoittajille ja analyytikoille.
71. Siitä arvioidaan > tuloksista myös heidän julkaisemista ennusteista ja omaa toimialaa koskevasta kehitksestä.
72.  Vaikuttaa kursseihin ja kurssien vaihtelu taas > yrityksen johdon tekemiin päätöksiin asiakkaista ja työntekijöistä.
73. Yrityksen hallintotavat ja omistajaohjaus > corporate governance > kaikkialla yhdenmukaistuneet.
( USA:ssa kehitettyjä malleja kopioitu eri maiden lainsäädäntöön)

74. Pääoman muuttuminen kasvottomaksi
75. Pääoman ja tuotannon erityminen > omistajat eivät sidottuja aikaan ja paikkaan.
76. Pörssiyrityksen omistajat neljään ryhmään;
a) Finanssijohtaja: hakee portfoliossaan lyhyellä aikavälillä arvonnousua
b) Arvosijoittaja: keskitty tuottoon, pidemmällä aikavälillä
(a ja b keskittyvät omien omistuksien kokonaisuuteen eli portfolioon. Haluavat sijoittaa yrityksiin > jotka keskittyneet tiettyihin liiketoimiin.)

c) Toiminnan kehittäjä: tukee yrityksen toimintaa > osallistuu aktiivisesti ohjaukseen & päätöksiin.
d) Toimialan osaaja ja kehittäjä: oma rooli laajempi > koko toimialan kehittäminen
( c ja d huomio on omistamiensa yritysten liiketoiminnassa)

77. Sijoittajat luovat paineita johtajille > kannattavuudessa ja ulkoistamisessa sekä ostamalla muita yrityksia ja kasvamalla.
78. Sijoittajat arvioivat yrityksiä osana niiden toimialaa. > ylitarjontaa globaalisesti > paineita johtajille tehdä päätöksiä. (metsäteollisuus).

ESIMERKKI
- UPM-kymmeme - omistuksesta 2/3 oli siirtynyt 2006 ei suomalasille omistajille.
- 2006 rationalisointiohjelma > voikkaan tehdas lopetetaan > herätti paljon huomiota.
- Kasvottoman pääoman seuraukset näkyivät lehdissä.
- Pörssikurssi nousi n. 4,5 % tämän jälkeen. 

79. Sijoittajien ohella investointipankit > uuden talouden toimijoiksi.
80. Ne auttavat > asiakkaita eli yrityksiä ja valtioita keräämään rahoitusmarkkinoilla pääomaa (osakeannilla)
81. Käyvät asiakkaiden lukuun kauppaa ja antavat neuvoja ( fuusioista ja yritysostoista)
82. Sijoittajat ja investointipankit käyvät kauppaa yritysten osakkeilla ja valtioiden joukkovelkakirjoilla.
83. Johdannaismarkkinoiden merkitys kasvanut 2000-l.
84. Uusia johdannaisinnovaatioita kehiteltiin > houkuttelemaan sijoittajia riskinottoon ja keinoa suojautua riskiltä.
85. Johdannaisia > termiinit, optiot, futuurit, swapit.
86. Rahoitusinstrumentteja > arvo perustuu johonkin muuttujaan > osakkeiden arvon muutokseen.
87. Kyse sopimuksesta > tekevät tulevaisuudessa toteutuvasta kaupasta.
88. Monimutkaista > eivät olleet läpinäkyviä > veroparatiisien kautta > ( omistuksen nimettömyys ja ei makseta veroja)
89. Paratiisien toiminnan sääteleminen noussut pinnalle > tietojenvaihtosopimuksia OECD maiden kanssa.

90. Taloudelliset valtakeskittymät
91. Tärkeitä toimijoita globaalissa taloudessa; sijoittajat, Fed, investointipankit.
92. Muut toimijat; keskusjohtoiset maat ( Kiina, Arabian öljyvaltiot), Intia, Venäjä, Japani, EU:n suuret maat.
93. Arabian öljyvaltiot ja 1970-l öljykriisi. (öljyn hinnan nousu ja sijoittivat tulojaan ympäri maailmaa)
94. Kiina ja 1980-l uudistus > valtavat markkinat,  halpaa työvoimaa, pääomaa, kulutushyödykkeiden kysyntä.

ESIMERKKI
- Usan alijäämätalous (kuluttaa enemmän kuin tuottaa) ja Kiinan ylijäämätalous >pakkoavioliitto
- Usa on ottanut Kiinalta velkaa. ( globaalin talouden kytkös)
- Kiina sijoittanut Usan dollarimääräisiin joukkovelkakirjoihin > tuloilla Usa ruokkinut kulutusta omilla markkinoillaan >Kiina toimittanut halpoja tuotteita Usaan.

95. Monikansalliset yritykset ja ylikansalliset instituutiot: tärkeitä toimijoita.
96. Näillä yrityksillä oma toimintalogiikka > voi taistella toisiaan vastaan sisäisesti.
97. Teollisuusyritys < ilmoitti kiskittävänsä yhteen euroopan maahan > alkoi kilpailu paremmuudesta.
98. = Valtion ja työntekijöiden joustavuutta ja edulliset tuotanto-olot.
99. Taantuma tuli > epävarmuus iski >irtisanimisia ja toiminnan alas ajaminen.
100. Monikansalliset yritykset = vahvoja ne yksiköt > tuotto paras > johto miettii koko ajan taktiikkaa > missä kustannukset alhaalla ja kasvu suurinta. Kasvu hidasta alas ajo.
101. Ylikansalliset instituutiot > OECD, WTO, IMF ja maailmanpankki >tavoite kansallisten rajojen poistaminen kaupassa + kansallisia markkinoita ja toimijoita suojaavat toimet suurin haaste (protektionistiset toimet)
102. Valtiot ajavat edelleen kansallisia etujaan varsinkin taantuman aikana ( suomi).
103. EU:n rooli: ottanut roolin globaaliin talouteen osallistujana.
104. EU:n periaate = vapaa liikkuvuus, vaikuttaa yrityksien ja julkisten sektorien toimintaan.
105. Toimiva kilpailu ja varmistaa liikkuvuus.

ESIMERKKI
- Uusliberalistinen markkinatalouden malli
- juuret Briteissa ja Usassa.
- Ihannoi vapaata yksityisten yritysten kilpailua ja valtiovallan pientä roolia. 
- Korostaa > pääoman ja hyödykkeiden rajatonta liikkumista rajojen yli.

106. Finanssivetoisuus on ihmisten kehittämä järjestelmä.
107. Toimijoiden välisistä valtasuhteista neuvotellaan jatkuvasti.
108. Luonut mahdollisuuden luovalle ja tehokkaalle toiminnalle.
109. Tuloerot ovat kasvaneet valtioiden sisällä ja välillä!




MONIKULTTUURISTUMINEN s. 25

110.Tarkoitetaan eri kansalillisuuksiin ja etnisiin ryhmiin kuuluvien ihmisten liikkuvuutta ja sekoittumista.
111. Keskeistä

a) Eriarvoiset mahdollisuudet
b) Moninainen liikkuvuus
c) Organisaatioiden moninaistuminen

112. Eriarvoiset mahdollisuudet113. Teknologistuminen ja globaali talous > synnyttänyt työtehtäviä > vaaditaan joustavuutta ja matkustamista sekä jatkuvasti tavoitettavissa.
114. Kasvaneet tuloerot > liikkuvuus lisääntyy rikkaisiin maihin > kyöhästä maasta.
115. Jotta osa ihmisitä voi liikkua vapaasti > osan ihmisistä pitää olla jatkuvasti sidottuna paikkaan.
116. Turistit vs. paikalliset ja yritysjohtajat vs. pinituloiset työntekijät.
117. (siivoavat, rakentavat, juottavat... >näiden ihmisten liikkuvuutta rajoitetaan viisumeilla ja säännöksillä.  = Globaalin talouden kulkureita
118. Käytetään halpatöitä tekemään tai laittomana työvoimana.
119. Eriarvoisuus kantaväestön ja uusien tulokkaiden välillä > maahanmuuttajien työttömyys korkea!

120. Monenlainen liikkuminen
121. Koskee menestyjiä, keskimaastoon kuuluvia ja köyhiä.
122. Menestyjät: jotain osaamista ( teknologiaa, taloudellista tai johtamiseen) > josta muut maksaa.
123. Tapaavat rahoittajia, asiakkaita, kolleegoita, sidosryhmiä
124. Ulkomaankomennuksia > arkipäivää
125. ekspatriaattien komennukset n. 3v.
126. Flekspatriaattien komennukset lyhyitä useita, sopeutua nopeesti ja taas vaihtuu. joustoa!
127. > kärkäitä vaihtamaan työpaikkaa ja etsimään uusia tilaisuuksia. johtaja ainesta.
128. Suosii miehiä ja perheettömiä.

129. Keskimaasto: kirjava joukko > kansainvälistyvä suomalaisyritys (henk.päällikkö), asentaja, joka käy työkomennuksella ( mikko).Yliopistot kannustavat tutkijoita kv. liikkuvuuteen.

130. Köyhät: yli neljä miljardia.
131. Vakavin sosiaalinen KeKe:n ongelma> afrikassa ja aasiassa.
132. Länsimaissa elävät pakolaisina ja turvapaikanhakijoina.
135. Lähtevät liikkeelle > paremman elämän toivossa.
136. Jos onnistuvat saamaan töitä > usein ruumiillista.
137. Länsimaissa köyhyys näkyy > työttömyytenä ( kantaväestön ja maahanmuuttajien)
138. matalapalkkatöinä ja aloina, työskentelee useassa työpaikassa.



139. Organisaatioiden moninaistuminen 
140.Liikkuvuus merkitsee sitä, että joudutaan ottamaan kantaa erilaisiin työntekijöihin.
141. Monikulttuurisuus > moninaisuus ( diversity) < ihmisten välisiä eroja > jotka merkityksellisiä.
142. Erot;
Näkyviä eroja: Sukupuoli, rotu, ikä,etnisyys, fyysiset rajoitteet.
Näkymättömiä eroja: kansallisuus, kulttuuri, uskonta, seksuaalinen suuntautuneisuus.
143. Moninaisuudesta tullut iskulause. "hyvä työnantaja."
144. Moninaisuuden johtaminen; tavoite > sellasen org, luomisesta, jossa jokainen saa totetuttaa itseään org tavotteiden saavuttamiseksi.

ESIMERKKI
- yhteiskuntavastuuraportti >julkisesti ilmoittaa haluavansa hyödyntää moninaisuutta liiketoiminnassa (s. 29)


145. Haasteellista, moninaisuus liittyy identiteetteihin.
146. Ihmisellä yhtäaikaa monia identiteettejä > ja koko ajan muuntautuu ajassa. > perustuu erotekijöihin. > määrittävät mm. kansalisuuden, etnisyyden...
147. Moninaisuuden johtaminen > mikä on se normi > jota vasten moninaisuutta org. arvioidaan.
148. Länsimaissa organisaatioiden normi; perus valkoihoinen, keski-ikäinen hetero, perheellinen...
149. Org. jäseniä peilataan tätä vasten. Muut ovat erilaisia.

MEDIALISOITUMINEN s. 30

150. Ilmiötä > liittyvät kommunikoinnin kasvuun globaalissa taloudessa.
151. Keskeistä on;
a) Tiedotusvälineiden todellisuuskuvat
b) Globaalien mediajättien kasvava vaikutusvalta
c) yritysviestinnän ja maineen korostuminen.


152. Tiedotusvälineiden todellisuuskuvat
153. Heijastavat ja osallistuvat ympäröivään todellisuuteen.
154. Media viime aikoina osallistunut> vapaan markkinatalouden ideologian tunnetuksi tekemiseen.
155. Angloamerikkalainen media > kilpailu ja omistajen ensisijaiset oikeudet > itsestäänselvyyksiä.
156. " mikä on maailmassa oikein ja vaennut vaihtoehdoista"

ESIMERKKI
- Sodankäynti > todellisuuskäsityksen näkökulmasidonnaisuudesta.
- aina informaatiosodankäytiä.
- tähtää informaatioylivoimaan > vaikuttaakseen kohdeyleisöönsä.
- sotaa käydään mediassa. > Armeijat voivat rajoittaa toimittajien pääsyä aluille.
- Ja jakavat omia näkemyksiää. > mikä on totta?

157. Irakin sota. > median vaikutusvalta > virheellistä tietoa irakin joukkotuhoaseista.
158. Tiedotusvälineiden logistiikka > asioiden kärjistäminen > yleistämistä ! vähän aikaa avata taustoja, kiire !
159. Uutisointi kytköksissä median oletettuun kohdeyleisöön + laajempiin kulttuurisiin kehyksiin.
160. Median tapa kertoa tai jättää kertomatta vaikuttaa kuulijoiden mielipiteisiin.

161. Globaalien mediajättien kasvava vaikutusvalta.
162. Sääntelyiden purkaminen länsimaissa.
163. Vaikutus radioon ja televisioon. (YLE)
164. Nykyisin valtavat yksityisesti omistetut mediakonsernit hallitsevat suuren osan.
165. Mediajäteillä vaikutusvaltaa > CNN ja SKY päättävät mitä ihmisille tarjoillaan ja mitä ei.
166. Toteuttavat omistajien tahtoa.
167. Sijoituskohteita kuten yritykset, tuottavat uutisia kustannustehokkaasti. Alihankkija suhteita muihin maihin. Reuters >keskeisessä asemassa talousuutisien tuottajana.
168. Sääntelyn purkautuminen > omistuksen keskittymiseen glob. mediassa.
169. Sääntelyn kannattajat (glob. mediajättien ylivaltaan) ja sääntelyn vastustajat (markkinat säätelevät itse itseään)

ESIMERKKI
- Mediaomistuksen keskittyminen = Berlusconi omistaa Fininvest- yritysimperiumin > osa sitä on mediatoiminta > omat sanomalehdet, tv kanavat... >> vaikutusvaltaa.

170. Globaalit mediajätit ammentavat angoamerkkalaisesta kulttuurista > tarjonta heijastaa tätä.
172. Brittejä tai Usaa koskevat uutiset ylittävät kynnyksen herkemmin.
173. Pääkieli on englanti, kulttuurisia yhdenmukaisuus periaatteita.
174. Vastakohta kanava arabimaiden mediayhtiö Al-jazeera.

175. Yritysviestinnän ja maineen korostuminen
176. Mediasoitumiseen liittyy niin tietojättien vaikutusvallan kasvu kuin miten yrityksen hoitavat viestintää ja miten kuluttajat eri rooleissa itsensä mediassa esittävät.
177. Maine: yritysten ja henkilöiden rakentamisessa.
178. Viestintä: yrityksille strateginen asia.
179. Tärkeää miltä näytetään ulospäin!
180. Kiinnostavuus, uskottavuus, johdonmukaisuus, ( eräänlainen tarina > herättää mielenkiinon) Kohderyhmät pörssiyrityksessä > sijoittajat.

ESIMERKKI
- Tarinat brändien ympärille.
- Yiryksellä yleensä eri brändejä joita pyrkii hallitsemaan >uusia tuotenimiä yrityksen alle.

181. Maineen kolme peruspilaria:
a) Hyvät teot b) hyvä viestintä c) hyvät suhteet.
182. Maine rakentuu yrityksen perustoiminnan varaan.
183. Yrityksen kannattaa yrittää vaikuttaa siihen! ( valita oikein alihankkijat yms. mainontaa)

ESIMERKKI
- Tanskalainen sanomalehti > pilakuvat > arabimaiden media tuomitsi > islamilaiset boikotoi tanskalaisia tuotteita. > eräs yritys joutui vaaraan > keskusteli asiantuntijoiden kanssa > mainoskamppanja > palauttamaan luottamusta. > pyrki hallitsemaan mainettaan eri areenoilla.

184.Maineessa tarinoiden erkaantuminen liiketoiminnasta > riski
185. Usassa Enron > tarina oli ontto > konkurssiin.
186. Jokainen ihminen voi ryhtyä mediapersoonaksi > netti mahdollistaa.
187. Facebook, blogit, www-sivut, youtube...
188. Second life - virtuaalitodellisuus > oikeat yritykset voi mennä sinne, oma raha...
189.  http://secondlife.com/
190. Median demokratisoituminen > netin mahdollistamaa vapautta.
191. Asiantuntijoiden asema tiedon portinvartijana voidaan haastaa.
192. Vaikuttaa muiden mielipiteisiin. > globaalien mediajättien valtaa voidaan myös horjuttaa näin.
193. Netti > saanut aikaan suuren Kakofonian >amatöörikulttuuri > kuka tahansa missä tahansa, ei       tarvitse perustella kantaansa. myös valheita.
194. Ihmiset etsivät tiivistettyjä uutisia netistä > joka päivä.>>> voivat olla virheellisiä, voidaan korjailla jälkeen päin, voi hävittää kyky havannoida maailmaa, sekaisin kaikki.

EKOLOGISOITUMINEN s. 36

195. Fyysisen ympäristön merkityksen tiedostamista, ongelmien hillitsemistä.
196. Tärkeintä;

a) Ympäristöhaasteiden kärjistyminen
b) Yhteisten ratkaisujen löytäminen
c) Yritysten yhteiskuntavastuu


197. Ympäristöhaasteiden kärjistyminen 
198. Nykysin ympäristöhaasteita paljon.
199. Ilmaston muutos (lämpeneminen)
200. Se vaikuttaa eri tavoin eri toimijoihin > joilla erilaiset mahdollisuudet hillitä sitä.
201. Energian tuotanto > merkittävin päästöjen aiheuttaja.
202. Hiilen, öljyn ja kassun käytöstä.
203. uusiutuvat energiamuodot, tehostaminen, säästäminen, vaihtoehtoina.
204. Käytössä olevat > juurtuneet syvästi yhteiskuntaan.
205. Ellei muutosta pysäytetä > vaikutuksia yhteiskunnille.
206. Kuormittaa alueita > jotka valmiiksi konflikti herkkiä.
207. Polittisia, humanitäärisiä ja turvallisuus riskejä.
208. 2030 puolet maapallolla kärsii veden puutteesta.
209. Kiina ostanut eri puolita maailmaa teollisuutta ja varaintoja.
210. Lisää muuttoliikettä.
 
211. Yhteisten ratkaisujen etsiminen
212. Hiilidioksin määrä 4x 2000 luvulla. Kehittyvät maat tuottavat enemmän kuin kehittyneet.
213. 1992 YK:n ilmastosopimus > 2005 kioton sopimus vahvistaa sitä.
214. > tavoite vähentää 5% vuoteen 1990 verrattuna. > kehitysmaat eivät ole mukana
215. Kiina ja Usa ei ole mukana > suurimmat aiheuttajat.

ESIMERKKI
- Ekologisoituminen > liittyy mediaalisoitumiseen. >Al Gore > ympäristönsuojelulle. > paljon julkisuutta. > "Epämiellyttävä totuus"

216. Päästökauppa - yksi tapa hillitä.
217. Vähentääkö päästöja vai maksaako veroja. Myös valtioilta toisille myyntiä.
218. Kestävä kehitys > luonnonympäristön kestävyys > nyk. huomioi ekologisen taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden.

219. Yritysten yhteisvastuu
220. Yrityksessä on arvioitava päätöksiä juuri KeKen kannalta.
> yrityksen yhteiskuntavastuu  (corporate social responsibility / CSR )
221. Yrityksen vastuu fyysisestä ympäristöstään > ja laajemmassa > työntekijät ja asiakkaat.
222. Käsite lähtöisin Usasta. > eri maissa asetetaan yrityksille erilaisia vaatimuksia.
223. Ekologinen ulottuvuus lähtöisin 1970-luvulta.
224. Sosiaalinen ulottuvuus on noussut yhtä tärkeäksi.

ESIMERKKI
- yhteiskuntavastuuta > matkustamisen supistaminen > neuvotteluja netin kautta.
- kaikkea ei voida korvata.

225. Lapsityövoiman käyttö alihankkija maissa > ollut tapetilla > parantanut valvontaa ja puututaan ripeasti. > vastuu kysymykset koskevat koko toimiketjua.
226. Länsimaiset yritykset auttaa kehitysmaisia > vähentää köyhyyttä > bottom-of the-pyramid
227.  > Köyhissä maissa toimivien yritysten luotottaminen.
228. Moraalinen työnjako: miten vastuu ja valta yhteiskunnassa jakautuu ja miten se järjestetään.
229. Moraali > sosiaalisia odotuksia.
230. Kuinka paljon vastuuta säilytetään demokraattisten yhteiskunnallisten päätöksien ulkopuolle > kritiikki







1. Johtaminen ja organisointi

 Kirja tarkastelee tilannetta länsimaista käsin.

UUSISSA KEHYKSISSÄ s. 5

1.Miten liiketoimintaa johdetaan ja organisoidaan.
2. Uusi kehys: globaali ympäristö, muovaa yrityksen toimintaa.
3. Kansalliset erityispiirteet ovat silti olemassa.
4. Kulttuurit ja perinteet: jokaisessa maassa globaalisaatio toteuttuu erilailla.
5. Johtaminen & org. aineksia monimutkaiseen nykymaailman hahmottamiseen.
6. Vahvuus: tarkastella ihmisten välisiä suhteita ja ymmärtää syvällisesti.
7. Paljon tutkimustietoa eri maista.
8. Globaalitalous ei kunnioita raja-aitoja > ihmisiin ja org. liiittyvät ilmiöt samanaikaisesti kaikissa aineissa.
9. Johtamisella & org joustava väli muihin tieteenaloihin.
10. Liiketoimintaosaaminen - siirrytään ohjelmapohjaiseen opetukseen.
11. Toimijat, eli johtajat määrittävät johtajuutta ja sen toimintaa. (valintoja ja päätöksiä, asetetaan tavoitteita ja ohjataan muita työssään )
12. Organisointi, johtamisen osa-alue. Tehdään ratkaisuja siitä miten ihmisten yhteinen tavotteellinen toiminta saavutetaan.
13. joht + org hahmotaan myös omana kokonaisuutena. ( mös tutkimuksellisesti)
> Liikejohto- ja organisaatiotutkimus

TALOUDEN MERKITYKSEN KASVU s. 7

15. Talous maailman keskipisteenä.
16. Yrityksillä ja johtajilla ns. enemmän vaikutusvaltaa kuin politikoilla länsimaissa.
17. Valtion ja yrityksien suhda ikuisesti heiluriliikkeessä. ( vakaus vs. kriisitilanne)
18. Lamat, sotatilat luonnonkriisit > valtio puuttuu.
19. Ihmiset enemän kuluttujia ja sijoittajia kuin kansalaisia.
20.  Kuluttajan rooli = etsii parasta diiliä
21. Esteisyys ja kommunikaatio korostuvat: miltä näytetään ja kuulostetaan
22. Sijoittajan rooli: seuraa pääoman tuottoa miten kehittyy. 
23. Talous määrittää julkisen sektorin toimintaa > tehtäville mitataan tal. hinta
24. Vaikuttaa kolmanteen sektoriin: johdetaan kuin yrityksiä
25. Rajat hämärtymässä. ( sektorien ja pol/tal./yhteisk.)
26. Suomalaisissa yrityksissä muutos > 1980-l. > globalisoituminen > vaikutus politiikkaan.
27. Puhutaan joustavuudesta, muutoksesta, kilpailukyvystä...

28. Liikkuminen maasta toiseen >valtio kannustaa uudistuvaa tal. toimintaa.
29. Kilpailu syrjäyttänyt hyvinvoinnin.
30. Kilpailu näkyy monimuotoisena: kouluista, töistä, koulut keskenään...
31. Uskomus: kaikki voidaan mitata rahassa >saanut jalan sijaa. Nykyisin sovelletaan jopa päiväkoteihin.
32. Talous ja markkinat: "reakoi kuin ihminen" piristyy, panikoi...
33. Taas ihmisiä aletaan pukemaan talouden termeihin, innovoija, kuluttaja, segmenttinä...
34. Näkyy myös mediakulttuurissa; kisat ja pudotukset...
35. Talous järjestelmänä muuttunut. - globaalikenttä > uusi globaalitalous on toimintaympäristö, jossa liiketoimintaa harjoitetaan. > mitattavuus, kustannukset kilpailu > tunkeutuvat elämään.
36. Globaalitalous > syrjäytti kansalllisen talouden >suomessa 1990-l asti-
37. Kansallisuus vahvasti mukana suomessakin, joka on vahvasti ulkom.k. riipuvainen.
38. Länsimaisessa tarkastelussa painopiste yritystoiminnassa. Lyhyesti "muista yhteisöistä". (julk.s. + 3)

BISNEKSEN MAAILMA s. 9

 39. Bisneskoulut - yliopistot yms auttavat hahmottamisessa.
 40. Muovanneet taloudelliseen toimintaan liittyvää > liikkeenjohdollista ajattelua.
 42. Opetus samanlaistunut maailmassa, samat tavoitteet ja ratkaisut.
 43. Samalla kansalliset perinteet elävät yhä > kansallisissa yliopistoissa eroja > standardeja mahdoton toteuttaa sellaisenaan ilman soveltamista.
 44. Muutoksen tuulet: 1) 2000-l. yritysskandaalit herättivät keskustelua arvomaailmasta opetuksessa. 2) finanssikriisi 2008 > syvä lama > esitetty kritiikki heijastuu myös opetukseen.
45. Johtaminen ja org. kyse > ajankohtaisten johtamisoppien vai keinojen tarjoamisesta